Muistan syyskuun 11. päivän
Kevin Alfred Strom

American Dissident Voices -llähetys 11.9.2004


Caspar David Friedrichin Vaeltaja usvan yllä (kuvassa) oli yksi William Piercen lempimaalauksista, ja tri. Pierce itse vietti useamman kuin muutaman aamun juuri sellaisessa asetelmassa, National Alliancen tontin korkeimmilla paikoilla Länsi-Virginiassa. Tänä syyskuun 11. päivänä tri. Pierce olisi viettänyt 71. syntymäpäiväänsä. Tänään herra Strom tuo meille henkilökohtaisia muisteluitaan ja näkemyksiään tästä miehestä, joka on muuttanut niin monen elämän -- ja joka, mikäli teemme työmme oikein, tulee muuttamaan elämän historian universumissa paremmaksi.

Muistan syyskuun 11. päivän. Muistan syyskuun 11. päivän 1983, tri. William Piercen 50. syntymäpäiväjuhlat, kun jotkin paikallisista DC:n alueen National Alliancen jäsenistä ostivat hänelle erityisesti kaiverretun kristallimaljan. National Alliance oli uudelleenorganisoitu tri. Piercen alaisuudessa vanhasta NYA:sta tai National Youth Alliancesta yhdeksän vuotta aiemmin -- mutta, tri. Piercen legendaarisella skottilaisella taloudenhoidolla, vanha kyltti oli edelleen ovessa, jossa edelleen luki "National Youth Alliance". Mielestäni sitä ei koskaan otettu pois, ennen kuin tri. Pierce siirti Alliancen päämajan Länsi-Virginiaan.

Alliance hoiti kaikki toimintonsa yhdestä ahtaasta toimistosta vuonna 1983, jossa oli vain kolme huonetta: yksi oli tri. Piercen henkilökohtainen toimisto (joka oli myös hänen siamilaisen kissansa valtakunta), yksi oli kirjasto/vastaanottoalue, ja yksi varastohuone ja pakkauspöytä. Kirjakatalogi oli yksisivuinen. Ei ollut mitään American Dissident Voices -radio-ohjelmaa. Ei ollut mitään Free Speech -lehteä. Nettisivuja ei ollut vielä keksitty. Ei ollut mitään omaisuutta, paitsi huoneiden sisältö -- toimisto rapistuvalla asuinalueella Arlingtonissa lähellä Chrystal Cityä, oli vuokrattu. Oli kuitenkin National Alliancen jäsenlehti Bulletin ja National Vanguard oli muuttunut tabloidista kiiltäväkantiseksi aikakauslehdeksi. Pieni toimisto kuhisi aina toimintaa ja vierailijoita. Olin ollut ensimmäistä kertaa paikalla noin vuotta aikaisemmin, ja minuun oli tehnyt syvän vaikutuksen siellä tapaamieni ihmisten laatu, älykkyys ja yleinen taso, ihmisten, joista yksi oli edesmennyt Richard Berkeley Cotten, jota olin kuullut radiosta vuosia aikaisemmin. Tapasin siellä joitakin mielenkiintoisia ihmisiä; kirjailijoita, kustantajia, valtion työntekijöitä, ihmisiä melko korkealla diplomaattisissa, taloudellisissa ja tieteellisissä piireissä. Siellä minulle esiteltiin Revilo Oliverin työt. Siellä tri. Pierce varasi aikaansa puhuakseen kanssani ja vastatakseen kysymyksiini. Siellä elämäni muuttui lopullisesti.

Muistan yhden aikaisemmista vierailuistani Arlingtoniin, jolla tri. Pierce koetteli minua. Hän pyysi minua korjaamaan laitteen, jota hän käytti National Vanguardin tuottamiseen tuohon aikaan, ennen desktop-julkaisemisen alkua. Luulen, että hän todella halusi, että laite korjataan, mutta hän halusi myös nähdä, minkälainen mieli nuorella radiolähetys-insinöörillä nimeltä Kevin oli. Laite oli jopa silloin antiikkia oleva mekaaninen optinen laite nimeltä Varitype Headliner, jota käytettiin luomaan paperisuikaleita, joille painettiin suuria otsikoita eri fonteilla, jotka liimattiin layout-liuskoille käytettäväksi aikakauslehdissä tai sanomalehdissä. Kuten monet laitteet, joita tri. Pierce käytti vuosien varrella, hän oli ostanut sen GSA:n valtion ylijäämähuutokaupasta pikkurahoilla.

Korjasin Headlinerin onnistuneesti, vaikka minulla ei ollut mitään kaavioita tai edes manuaalia, ja jouduin selvittämään kuinka se toimii vain tutkimalla sitä. Luulenpa, että tein vaikutuksen tri. Pierceen. Hän piti ihmisistä, jotka pystyivät päättelemään asiat itse ja tekemään mekaanista työtä. Hän oli erittäin hyvä sellaisessa itsekin, ja tekisi myöhemmin suurimman osan suunnittelusta ja suuren osan työstä uusissa Alliancen tiloissa, joita käytämme tänä päivänä. Hän teki jopa omat osansa ja työkalunsa pajassaan. Muutaman kuukauden sisällä olin jo suunnittelemassa ja rakentamassa äänijärjestelmää, puhelinjärjestelmää ja hälytysjärjestelmää päätoimistolle -- ja työskentelin Headlinerin ja saksien kanssa ja liimailin vanhojen tabloidilehtien kellastuneita kopioita, editoin ja liimasi kirjan, josta tuli The Best of Attack and National Vanguard. Tuohon aikaan mennessä meillä oli paljon keskusteluja ja tri. Pierce luotti minulle kirjan valinnat ja editointityöt sekä esittelyn kirjoittamisen. Se vei vuoden elämästäni.

Ja muistan syyskuun 11. päivän 1984. The Best of -kirja oli lopultakin valmis. Ja tri. Pierce oli valmis muuttamaan pois Arlingtonista miellyttävämpään ympäristöön ja puhtaaseen ilmaan Länsi-Virginian vuorille. Monen vuoden jälkeen, venyttäen penniä ja säästäen ja eläen lähes tyhjällä (jonkin aikaa hän jopa nukkui toimistossaan), tri. Pierce pystyi keräämään tarpeeksi rahaa lahjoituksista ja jäsenmaksuista ja The Turner Diaries ja Which Way Western Man? -kirjojen ensimmäisten painosten myyntituloista ostaakseen jonkin verran eekkereitä Länsi-Virginiasta. Noin työn päivän aikaan tuona vuonna, hän teki ilmoituksen dia-kuvien ja puheen kera National Alliancen yleiskokouksessa, puheen, jota olen käyttänyt lähetyksenä American Dissident Voices -ohjelmassa. Ja se oli juuri noihin aikoihin, kun vierailin tontilla, joka on nykyään Alliancen toimistokompleksin, varastojen, henkilökunnan asuntojen ja William Pierce Memorial Hallin kotipaikkana. Mutta siihen aikaan oli erilaista. Ei ollut toimistorakennusta, ei majoitusta, ei mitään. Ei mitään muuta kuin hyvin vanha ja sortumassa oleva maatalo, joka oli rakennettu suunnilleen Calvin Coolidgen hallituksen aikaan, joitakin vieläkin pahemmassa tilassa olevia varastorakennuksia ja hatara ulkohuussi. Seuraavat muutama vuosi oli sarja kuumia, hyvin kuumia kesiä ja jäätäviä talvia täynnä kovaa työtä, josta suuri osa ruumiillista. Muutama perhe tuli auttamaan. Tein osuuteni kuorma-autollisten ja taas uusien kuorma-autollisten materiaalia tuomisesta "kukkulalle", teknisestä työstä ja melko lailla myös ojankaivuusta, muiden vapaaehtoisten kanssa mukaanlukien National Vanguardin kirjoittaja Robert Pate. Ojat olivat lähes kaksi metriä syviä puhelin-, vesi-, ja sähköjohtojen suojaamiseksi roudalta. Uskokaa minua, ei ole helppoa tehdä sellaisia ojia -- ilman raskaita työkoneita -- halkomaan satoja metrejä kivisiä Länsi-Virginian kukkuloita. Mutta me teimme sen. Ja myös paljon muuta. Tri. Pierce teki suurimman osan siitä itse, tarttuvalla energialla ja poikamaisella optimismilla, että näennäisesti mahdoton voitaisiin tehdä ja tultaisiin tekemään. Ja niin tapahtui. Ennen vuotta 2002, en luultavasti koskaan ollut tehnyt kovemmin töitä elämässäni. Tri. Pierce saattoi inspiroida sellaista ylimääräistä työtä aikaiseksi. Hän jopa suunnitteli ja toteutti innovatiivisen maanalaisen vesi-lämpö -pumpun ja ilmastointijärjestelmän päärakennukseen ja kaapeloituja ylimääräisiä paalumuuntajia epätavalliseen koaksiaaliseen korkeajännite-virranjakelujärjestelmään, joka syötti virtaa kaikkiin rakennuksiin tontilla.

Tri. Pierce rakasti näkymiä National Alliancen maiden korkeimmalta huipulta Länsi-Virginiassa. Hän meni usein sinne aamun varhaisina tunteina, kun sumu vielä peitti alavat maat, ja katseli kaukaisuuksiin aurinkoiselta huipultaan sumun yläpuolelta, joka näytti valkoiselta mereltä hänen katseensa alla, vain korkeimpien vuorten pistäessä siitä esiin, noiden satunnaisten vihreiden saarten. Hän näytti lähes täsmälleen mieheltä Caspar Friedrichin maalauksessa Vaeltaja usvan yllä, joka oli yksi hänen lempimaalauksistaan. Symbolismi on voimakas: Tri. Pierce oli saavuttanut huipun; hän oli ratkaissut maailmamme ja elämiemme ongelmat; ja hän yritti inspiroida muita jättämään sumun alapuolella taakse ja liittymään häneen. Hän haaveili uuden kodin rakentamisesta itselleen tuolle korkealle paikalle, vaikka hän ei koskaan kyennyt sitä tekemään. Hänen tuhkansa levitettiin sinne.

Kelataanpa muutama vuosi eteenpäin, päivään 11. syyskuuta 1989. Alliance kasvoi yhä ja vaikutti (esimerkiksi näihin aikoihin saimme melko lailla huomiota medialta osakkeenomistajan päätöslauselmillamme, joilla vaadittiin AT&T:tä hylkäämään "affirmative action" [Affirmative Action on amerikkalainen käytäntö, joka useissa osavaltioissa on voimassa, jonka mukaan ei-valkoisia täytyy suosia työ- ja opiskelupaikkoihin ottamisessa, vaikka valkoiset hakijat olisivat paljon pätevämpiä, suom. huom.] ja lopettamaan liiketoiminta Israelin kanssa). Mutta päätoimistolla oli ollut joitakin vakavia takaiskuja. Perheet, jotka olivat tulleet asumaan sinne, olivat valuneet pois tai lähtenet henkilökohtaisista syistä, ja tri. Pierce jatkoi aivan yksin. Jopa hänen vaimonsa oli jättänyt hänet. Noilla 300 eekkerillä oli yksinäistä. Kukaan ei ollut vastaamassa postiin, vastaamassa puhelimeen, kirjoittamassa tai suunnittelemassa Bulletinia ja aikakauslehteä, kukaan ei ollut ylläpitämässä niitä pieniä asuntovaunuja, jotka oli tuotu paikalle (joista yhdessä tri. Pierce asui, haaveillessaan uuden kotinsa rakentamisesta korkeuksiin), kukaan ei ollut viimeistelemässä päätoimiston rakennusta, kukaan ei ollut pitämässä vesi- ja sähköjärjestelmää toimintakunnosssa -- ei kukaan, paitsi tietysti tri. Pierce. Ja hän piti asiat rullaamassa, ja hän inspiroi muita liittymään häneen. Alliancen edistyminen, kasvu ja laajeneminen, jonka hän laittoi käyntiin, jatkuu yhä, joka todistaa hänen energiastaan, uskostaan ja omistautumisestaan. Ja kaiken tuon keskellä hän kirjoitti tärkeän uuden novellin, Hunterin, jatko-osaksi The Turner Diariesille.

Muistan syyskuun 11. päivän 1991. Juuri noihin aikoihin Robert Pate, William Pierce ja minä olimme tri. Piercen toimistossa, siamilainen kissa nukkumassa lämpimän tietokoneen monitorin päällä, kuten se yleensä teki. Minut oli suostuteltu tulemaan työskentelemään päätoimistolle kokoaikaisesti, ja me keskustelimme ajatuksesta uudesta National Alliancen radio-ohjelmasta, jonka ristimme American Dissident Voicesiksi. Muutamaa viikkoa myöhemmin ohjelma oli eetterissä. Ensin vain lyhytaalloilla, sitten lukuisilla AM- ja FM-asemilla ja lopulta, kiitos Evelyn Hillin johtamien nettinerojemme, saavuttaen selkeästi suurimman yleisönsä internetissä sekä teksti- että audioversioina. Tuotin ohjelmat ensimmäiset viisi vuotta, sitten tri. Pierce toiset viisi, ja nyt olen ollut taas hommassa kaksi vuotta. Vuonna 1995 aloimme julkaista ohjelmia Free Speech -lehdessä. Myöhempinä vuosina tri. Pierce sanoi, että American Dissident Voices "antoi minulle ääneni".

Ja muistan tri. Piercen viimeisen syntymäpäivän, hänen 68. syntypäivänsä, 11.9.2001. Niin monet asiat, joista hän oli varoittanut meitä, kävivät toteen tuona päivänä, tai vähän sen jälkeen: Sorrettujen raivo, jonka hän oli sanonut olevan hinta, jonka tulemme maksamaan tottelevaisuudestamme juutalaisvaltiolle, kun hän ehdotti vuonna 1998 ADV:ssä, että "meidän kannattaa pysyä poissa korkeista rakennuksista", tuli päällemme voimalla tuona päivänä; poliisivaltion luominen "Homeland Security" -käsitteen alla, josta hän teki osan vuoden 1989 kirjansa Hunterin juonta; sionististen juutalaisten täydellinen konservatiivisen liikkeen kaappaaminen, josta hän oli puhunut vuosikymmeniä; Yhdysvaltain joukkojen välitön käyttäminen Israelin vihollisia vastaan; ja sata muuta asiaa, joissa hänen on todistettu olleen oikeassa, kävivät toteen hänen viimeisenä syntymäpäivänään.

Kerran, kun tri. Pierce oli täyttämässä joitain yhtiöpapereita, hänen piti kirjoittaa mikä hänen virallinen tittelinsä oli. Hän ei kirjoittanut puhemies, vaikka hän oli sitä. Hän ei kirjoittanut puheenjohtaja tai johtaja -- vaikka hän oli myös kaikkia noita. Hän kirjoitti yhden sanan: "Opettaja". Ja tämä on se, minä luulen hänen halunneen itsensä muistettavan. Hän oli faktojen, periaatteiden ja ideoiden opettaja. Hän opetti esimerkillään. Hänen tutkimustyönsä, hänen näkemyksensä ja hänen luonteensa tulevat olemaan opetuksia kansallemme vuosisatoja tästä eteenpäin. Kun muistan syyskuun 11. päivän, muistan William Piercen, yhden kansamme suurimmista opettajista.

Tänä viikonloppuna, joka puolella maailmaa, tuhannet National Alliancen jäsenet ja tukijat levittävät vapaasti massamäärin National Alliancen materiaalia vuosittaisessa William L. Pierce Memorial Literature Distribution -kampanjassa. Lataamalla lentolehtisemme natvan.comin "print your own leaflets" -osasta ja jakamalla niitä yhteisössäsi, voit ottaa osaa juhlaan. Liity meihin!

Kaksi tuhatta vuotta sitten, roomalainen runoilija Ovidius sanoi:

"Mikä on kovempaa kuin kivi? Ja mikä on pehmeämpää kuin vesi? Silti pehmeä ja virtaava vesi kaivertaa ontoksi kovia kiviä. Ole vain sinnikäs, ja voitat."

Ovidius kirjoitti nämä sanat kirjaansa Rakkauden taito kannustaakseen rakastavaisia sinnikkäästi jahtaamaan kiintymyksensä kohdetta, antamatta koskaan periksi. Joskus näyttää siltä, että mediasfääri ja kierosilmäinen uskonto on sokaissut valkoiset täydellisesti, niin ettei se näe uhkia olemassaololleen. Joskus näyttää siltä, että rotumme on lukkiutunut transsiin, tuijottaen suoraan eteenpäin ja ollen välittämättä meistä tai hyökäten kimppuumme kun kuumeisesti varoitamme heitä edessä olevasta tuhosta. Joskus itse Kuoleman ääni kuiskaa korviimme, kehoittaen meitä lopettamaan kamppailumme: "Antakaa periksi, antakaa periksi, rentoutukaa ja kellukaa virran mukana", Kuolema kuiskaa. Mutta olemme oppineet Ovidiuksen rakastavaisten opetuksen, saman opetuksen, jota William Pierce opetti meille elämänsä jokainen päivä. Hän ei koskaan antanut periksi. Transendentin rakkautemme kohde on kaikkein erikoisin, kaunein ja luovin rotu planeetalla -- meidän rotumme -- rotu, joka pitää käsissään universumin tulevaisuutta. Tämä on rakkaus, joka käsittää kaikki ne suuret rakkaudet, jotka ovat olleet tai jotka tulevat olemaan. Mikään rakkaus ei ole suurempi kuin tämä. Mikään arvo ei ole tärkeämpi. Mikään vakaumus ei ole lujempi. Me emme pelkästään koskaan halua antaa periksi, ne, joille on suotu näkymä tuolta huipulta, jonka tri. Pierce meille antoi, eivät voi koskaan antaa periksi.

Ja me tulemme voittamaan. Hyvää syntymäpäivää, William Pierce.


Auttaaksesi juhlistamaan tri. William Piercen syntymäpäivää ja tehdäksesi hänen ajatuksensa paremmin tuhansien uusien ihmisten saataville, tämän lähetyksen sponsori, National Vanguard Books, pitää epätavallisen alennusmyynnin hänen kunniakseen. Vain rajoitetun ajan, voit ostaa tri. Robert Griffinin mestarillisen henkilökuvauksen tri. Piercestä, The Fame of a Dead Man's Deeds, hintaan $16,95, joka on lähes 20% pois normaalista jälleenmyyntihinnasta. Voit tilata sen katalogin tuotenumerolla 1055 hintaan $16,95, $4,00 pois normaalihinnasta. Mukaanlukien lähetys ja käsittely, maksat vain vähän alle $20 tästä erinomaisesta kirjasta.

Lue henkilökohtainen tarina tri. William Piercen elämästä, hänen lapsuudestaan aina hänen kypsemmän iän työhönsä National Alliancessa. Lue kirjoista, ihmisistä ja tilanteista, jotka vaikuttivat hänen elämäänsä. Lue kattavan yksityiskohtaisesti hänen kamppailustaan totuuden eteen -- ja tahdosta muuttaa totuus toiminnaksi -- joka johti National Alliancen luomiseen. Tri. Pierce kuvaili kerran kirjaa The Fame of a Dead Man's Deeds näin:

"objektiivinen kirja ... perustavaa laatua oleva kirja, kirja, jossa on todella sisältöä. Se onnistuu hyvin niiden ajatusten esittämisessä, joista puhun näissä ohjelmissa." ("Defying the Censors", 4.11.2000).

Tilaa numerolla 1055 rajoitetun ajan voimassa olevalla hinnalla $16,95 plus $3,00 lähetys- ja käsittelykuluja, yhteensä hintaan $19,95. Voit tilata netissä osoitteessa natvan.com [ http://www.natvan.com/cgi-bin/webc.cgi/st_prod.html?p_prodid=750 ] tai kirjoittamalla osoitteeseen:

National Vanguard Books
Box 330
Hillsboro WV 24946
USA


Tiedän tilaajien olevan tyytyväisiä, kun täysin uusi, täysissä väreissä oleva National Vanguard -aikakauslehden numero 124 on heidän käsissään. Se on juuri nyt painossa. Tässä jotain, mitä tulet löytämään sen sisältä:

"Determination" ("Päättäväisyys", suom. huom.), pääkirjoitukseni, joka tekee yhteenvedon siitä, että pyrkimällä hellittämättä päämääriimme, pysymme vahvoina, kun juutalainen valta väistämättä ohittaa huippunsa.

"Selling White Genocide" ("Myymässä valkoisten kansanmurhaa", suom. huom.): Kirjoittaja ja asianajaja Hugh Lincoln katsoo Luke Viscontin lipevään valkoisten pettämiseen ja hänen uuteen variaatioonsa Jesse Jacksonin yritystenkiristysjuonesta DiversityInc.

"Geologic Wonders" ("Maantieteellisiä ihmeitä", suom. huom.) fiktiivinen juttu, jonka on kirjoittanut loistava Ben Parker, vie meidät lounaiseen autiomaahan, jossa jotain hienoa ja odottamatonta tapahtuu kahdelle valkoiselle retkeilijälle.

Eloisalla Forum-osastollamme, tarjoamme kirjeitä lukijoilta "ovelasta aktivismista", National Alliancen koettelemuksista ja voitoista ja älykkyyden itseään rajoittavasta luonteesta, syistä, miksi kaikkein kehittynein rotu näyttää haluavan lakata olemasta, sekä paljon muuta.

Tärkeällä eurooppalaisten uutisten osastollamme, News from the Homelands ("Uutisia kotimaista", suom. huom.), Mark Cotterill tuo meille syvällisen katsauksen rodullisten nationalistien ja maahanmuutonvastaisten puolueiden saavutuksista ja menetyksistä hiljattaisissa eurovaaleissa.

Osastollaan Situation Terminal, But Not Serious ("Tilanne kuolettava, mutta ei vakava", partaveitsenterävä Bob Whitaker penkoo hauskalla tavalla aiheita "The CIA: Junior Keystone Cops"'; ja "Whatever Happened to the Communist Conspiracy?" ("Mitä ikinä tapahtuikaan kommunistiselle salaliitolle?", suom. huom.)

Jatkuvassa sarjassamme, jossa julkaisemme julkaisemattomia ja painosta loppuneita yhden 20. vuosisadan suurimpien ajattelijoiden, professori Revilo P. Oliverin töitä, "Postscripts by Professor Revilo P. Oliver", tri. Oliver luo katsauksen Carl Gustav Jungiin ja mahdollistuuteen saada uusi uskonto Lännelle artikkelissa "A Faith for the Future?" ("Usko tulevaisuudelle?", suom. huom.); ja artikkelissa "Only Yesterday: Revilo Oliver Looks at the Roots of White Decline" ("Vasta eilen: Revilo Oliver katsoo valkoisten rappion juuriin", suom. huom.), tri. Oliver vie meidät joskus hauskallekin, usein liikuttavalle matkalle hänen nuoruuteensa, 1920-luvun Amerikkaan, ja jäljittää valkoisen Amerikan nykyisen rappion juuria tapahtumiin ja uskomuksiin, joita hän silloin näki.

"Holocaust Commemoration, Part I" ("Holokaustin muistaminen, osa 1", suom. huom.), jonka on kirjoittanut Irmin Vinson, on paljon enemmän kuin syväanalyysi tuosta maallisesta uskonnosta, jota ajaa juutalainen etnosentrismi, joka kasvaa "holokaustin" ympärille. Se on opetusväline, joka voi avata vakuuttumattomien ihmisten mielet juutalaisen ylivallan kovalle todellisuudelle, joka väärinhallitsee kansaamme.

Aivan uusi, täysissä väreissä oleva National Vanguard No. 124:n kansi on säilyttämisen arvoinen -- haluat ehkä ostaa ylimääräisen numeron vain kehystääksesi sen. Victory Day ("Voiton päivä", suom. huom.), on Alfred Sundvallin alkuperäinen maalaus, joka esittää nuoren naisen, jonka taustalla on majesteettinen muistomerkki kukkulalla, Elämänriimu -lippujen ympäröimänä, marssimassa eteenpäin päättäväisesti. Herra Sundvall on sama taiteilija, joka maalasi Call of the Bloodin ("Veren kutsu", suom. huom.), jota käytettiin Dresdenin samannimisen cd:n kannessa.

...ja myös paljon muuta, uudessa National Vanguard -aikakauslehdessä!

Ja jos olet ajatellut tilaamista, nyt on aika tehdä se: Nousevat painokustannukset tekevät ehkä välttämättömäksi nostaa tilausten hintoja hyvin pian.

Tukkuerät lehteä -- 20 kappaletta tai enemmän -- ovat myös saatavilla aina 50 prosentin alennukseen normaalihinnasta $4 kappale. Monet jäsenistämme ja tukijoistamme myyvät näitä kirpputoreilla ja kulttuuritapahtumissa ja melkoinen joukko jopa levittää niitä säännöllisesti lehtipisteisiin minimaalisella voitolla. Sen kun vain klikkaatte lehden kuvaa yhdellä nettisivuistamme saadaksenne tilaustiedot.

Kiitos kaikille, jotka tukevat tarjoamiamme ilmaisia palveluita -- American Dissident Voices, nationalvanguard.org, natvan.com, resistance.com -- tilaamalla lippulaivajulkaisumme!

Täydelliset tiedot tilaamisesta ja massatilaushinnoista ovat saatavilla osoitteissa natvan.com ja nationalvanguard.org ja voit myös tilata netissä.

Kuuden numeron tilaus National Vanguardia on vain $18 Yhdysvaltoihin, $26 Kanadaan ja $36 muualle maailmaan. Kirjoita osoitteeseen:

National Vanguard Books
Box 330
Hillsboro WV 24946
USA

Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa sinua, että jatkat ajatteluasi vapaasti.







[Main Page | Whats New | Who Rules America | Catalog ]

© 2004 National Alliance, P.O. Box 90, Dept. W, Hillsboro, WV 24946