Jotkut ihmiset eivät enää edes kutsu sitä Kaliforniaksi -- he kutsuvat sitä Mexiforniaksi. Kun korruptoituneiden liikemiesten ja juutalaislobbyn taskussa olevat poliitikot ovat purkaneet etelärajamme, tuo kerran kultainen ja kaunis osavaltio on muuttunut yhä enemmän kolmannen maailman maan kaltaiseksi, kun kolmannen maailman ihmiset ovat tulvineet sinne, vieden maan, työpaikat ja resurssit, joiden tulisi kuulua meidän kansallemme. Miljoonat valkoiset ovat paenneet Kaliforniasta, mutta huomaavat samojen pettureiden ja maahantunkeutujien seuraavan heitä minne ikinä he sitten menevätkin.

Mutta kaikki valkoiset amerikkalaiset eivät ole paenneet. Jotkin ovat tehneet tietoisen päätöksen pitää tinkimättömästi kiinni kansansa oikeuksista juuri siellä missä ovat. Yksi sellainen henkilö on kalifornialainen National Alliancen aktivisti ja National Vanguardin kirjoittaja April Gaede. Haastatteluista paikallisissa radio- ja televisio-ohjelmissa suuriin BBC:n dokumentteihin -- mielipiteiden ilmaisusta kaduilla omien perinteidemme opettamiseen lapsillensa -- puutarhanhoidon opettamisesta arvokkaana taitona epävarmassa maailmassa ei-valkoisten jegien omaan kaupunkiinsa laajenemispyrkimysten vastustamiseen -- April Gaede on poikkeuksellisen energinen nainen, jolla on poikkeuksellisen paljon määrätietoisuutta ja idealismia. Ja minusta tuntuu, että kun hän tekee päätöksen jonkun asian suhteen, häntä ei voi pysäyttää ennen kuin hän onnistuu. Ja kaiken sen lisäksi April Gaede tekee myös kaikkia niitä asioita mitä vaimon ja kolmen lapsen äidin täytyy tehdä kasvavan perheensä eteen.

Hänen tarinansa on sellainen, joka Amerikan -- ja koko valkoisen maailman -- täytyy kuulla. Olemme ylpeitä siitä, että hän on vieraanamme tänään American Dissident Voices -lähetyksessä. Tervetuloa ohjelmaan, April.

AG: Kiitos Kevin.

KAS: Voitko kertoa meille vähän taustastasi -- mistä tulet ja mistä perheesi tulee?

AG: Kerron ensiksi vähän sukujuuristani. Äitini tuli Englannista ollessaan 14-vuotias. Hän tuli laivalla; he kulkivat vielä laivoilla siihen aikaan. Ja hän muutti Yhdysvaltoihin ja hänestä tuli Amerikan kansalainen. Hän oli aina haaveillut, että jonakin päivänä hän naisi amerikkalaisen cowboyn. Ollessaan parikymppinen hän matkusti San Joaquinin laaksoon Keski-Kaliforniassa, jossa hän tapasi isäni, Bill Gaeden, joka on cowboy.

Hänen puolensa suvusta on venäjänsaksalaisia. He olivat saksalaisia mennoniitteja, joille Katariina Suuri antoi maata Volga-joen alueelta. He muuttivat keskiseen USA:n ja lopulta päätyivät tänne länsirannikolle, jossa heistä tuli maanviljelijöitä. He ovat sitä samaa kansaa, josta Ingrid Rimland kirjoittaa kirjoissaan -- The Wanderers ja hänen trilogiansa [Lebensraum -trilogia, suom. huom.]. [ http://www.zundelsite.org/ ]

KAS: Tiedän, ettei herrasmies koskaan kysy naisen ikää, mutta toivon sinun antavan minulle anteeksi, kun sanon sinun kertoneen minulle ennen lähetystä, että olet kolmekymppinen. Olet myös 12-vuotiaiden kaksostyttöjen ja tyttövauvan äiti. Sen täytyy olla kiireistä elämää. Kuinka onnistut sovittamaan poliittisen aktivimin tuohon elämään?

AG: Olisi suurempi ongelma olla olematta poliittinen, koska näen koko ajan asioita ympärilläni ja keskustelen ihmisten kanssa ja se nyt vain näyttää aina kääntyvän politiikkaan. Sen vuoksi, että se mitä maallemme tapahtuu näyttää niin selvältä joka puolella -- olipa sitten kyse vihannesten hinnasta tai liikenneruhkista tai siitä, kuinka hyvin koulut toimivat. Jokapäiväisessä elämässäni tapaan aina ihmisiä ja keskustelumme näyttävät aina kääntyvän politiikkaan. Joten on melko helppoa sisällyttää poliittinen aktivismi jokapäiväiseen elämääni, koska siitä on vain tullut osa elämääni.

KAS: Kasvoit karjatilalla ja olet ollut tekemisissä hevosten kanssa koko ikäsi...

AG: Kyllä. Isäni on kengittäjä, joka tarkoittaa maallikon termein miestä, joka tekee ja laittaa hevosille kenkiä ja hän on myös karjatilan pitäjä ja meillä on aina ollut hevosia ja karjaa. Eli siitä lähtien kun olin kahden viikon ikäinen he laittoivat minua hevosen selkään.

Olen myös hyvin kilpailuhenkinen ihminen, joten se johti lopulta minut hevosurheilun pariin. Olen harrastanut niin Western Style- kuin English Style -ratsastustakin. Olen voittanut aika monta paikallista rodeokuningatar-kisaa. Lopulta kokeilin englantilaista ratsastusta ja esteratsastusta päästen tasolle, jolla kilpailin A-sarjan esteratsastuksessa ja jotkin ihmiset, keitä vastaan kilpailin, olivat itseasiassa samoja ihmisiä joita näet ratsastamassa olympialaisissa.

KAS: Eli sait itsellesi jonkin verran mainetta tuolla alalla.

AG: Kyllä. Ja treenasin hevosilla koko ajan. Ninpä minut tultiin tuntemaan paikallisena hevostreenaajana ja voitin aika monta paikallismestaruutta ja jopa joitain osavaltion mestaruuksiakin.

KAS: Kun et harjoita poliittista aktivismia, olet nykyään koko-aikainen kotiäiti, eikö niin?

AG: Kyllä. Muutama vuosi sitten muutimme Bakersfieldiin ja elämme nykyään kaupungissa. Minulla on vieläkin hevonen, mutta minulla ei enää ole puitteita harjoitteluun. Päätin myös laittaa paljon enemmän energiaa lapsiini, mukaanlukien heidän koulutuksensa. Minulla on myös uusi vauva; hän on melkein yhdeksänkuukautinen -- minulla on todella kivaa hänen kanssaan.

KAS: Katselen parhaillaan joitain kirjoituksiasi, mitä olet tarjonnut NationalVanguard.org -sivustolle ja olen hyvin vaikuttunut. Kun tekee haun nimelläsi, näkee, että olet kirjoittanut meille 30 artikkelia sen jälkeen kun aloitimme lehtemme nettiversion puolitoista vuotta sitten. Annas kun luen joitakin otsikkoja -- minulla ei ole aikaa lukea niitä kaikkia -- "Aktivistille vaikenemismääräys lukion luokkakokouksessa", "Uusi käsite: Periaatteelliset äänestämättäjättäjät", "Opettakaa lapsianne hyvin", "Vapaa sana hiljennetty", "Bakersfield sanoo ei 'Gay Pride -päivälle'", "Tavoittaminen yleisönosastokirjoituksilla", "Kyse on rajasta, tyhmä -- Bush Bakersfieldissä", "Valkoiset naiset, mustat miehet, ja raiskauksen aihe" ja viimeisin on "Kevätpuutarhasi: Ruokaa ja elämää maasta".

Tuotantosi ja sen määrä tekevät minuun syvän vaikutuksen. Olet yksi tärkeimmistä avustajistamme. Voitko kertoa, mikä inspiroi sinua tekemään kaiken tämän kirjoittamisen meille?

AG: Isoäitini oli journalisti ja iso-isoisäni oli itseasiassa Birmingham Post -sanomalehden päätoimittaja Englannissa. Niinpä luulen, että jotenkin tämän "kirjoittamisjutun" täytyy olla perinnöllistä. Joskus saan vain innostuksen, ja minun täytyy kirjoittaa asioita ylös -- ajattelen, että "tästä tulisi mainio artikkeli". Se on melkein niin, että ideat kirjoittavat itse itsensä.

KAS: Arvostan todella työtä, jota teet. Etkä työskentele meille pelkästään rodullisen selviytymisen ja rodullisen edistyksen ajatuksia levittämällä vaan kaksoistyttösi, jotka ovat nyt 12-vuotiaita, ovat osoittaneet suurta lahjakkuutta valkoisten tavoittamisessa musiikin avulla. Voitko kertoa meille hieman heistä?

AG: Lynxin ja Lambin isä on musikaalisesti erittäin lahjakas. Minä taas en ole. Joten on hyvin selvää, että he saivat musikaalisen lahjakkuutensa hänen puoleltaan. He hämmästyttävät minua joka päivä asioilla, mitä he keksivät musikaalisesti. En edes osaa kuvitella tekeväni sellaisia juttuja mitä he tekevät. He keksivät uusia sävelmiä tai he kuulevat melodian ja osaavat soittaa sen korvakuulolta. He ovat hyvin innokkaita musiikkinsa kanssa.

He aloittivat laulamisen julkisesti muutama vuosi sitten Eurofestillä [National ALliancen eurooppalainen kulttuurifestivaali] -- itseasiassa he lauloivat cappellan tri. Piercen edessä. [Tri. William L. Pierce, National Alliancen perustaja]. Kaikki pitivät heistä todella paljon ja he sanoivat jälkeenpäin, "Teidän pitäisi levyttää jotain". Niinpä seuraavien parin vuoden aikana työskentelimme tuon idean parissa. Meillä oli hieman ongelmia löytää ihmiset tekemään heille taustamusiikki, mutta lopulta tytöt päättivät, että he haluavat oppia soittamaan soittimia -- ja niin he tekivätkin. Melko pian kävi selväksi, että he voisivat soittaa oman taustamusiikkinsa.

KAS: Mitä soittimia he soittavat?

AG: No, Lamb soittaa kitaraa ja Lynx viulua -- ja ostimme hänelle basson ja hän haluaa alkaa soittaa sitäkin pian. He osaavat myös soittaa jotain pianolla, ihan korvakuulolta.

KAS: Hienoa. Sinä siis koulutit Lynxiä ja Lambiä kotona tähän asti, eikö?

AG: Kyllä, näin minä tein. Ja olen tehnyt sen ilman "hyväksyttyä" opetussuunnitelmaa. Tein oman opetussuunnitelmani. Kieltäydyin kiäyttämästä osavaltion opetussuunnitelmaa, jonka charter school on hyväksynyt. Ja onnistuin saamaan sen läpi kaikki nuo vuodet -- luulenpa, että olin vain liian itsepäinen ja argumentoiva sen suhteen, jotta he olisivat viitsineet väittää minulle pahemmin vastaan. Ja mitä olen tehnyt, on se, että olen käyttänyt paljon kirjoja 1950-luvulta -- vuosilta ennen "kansalaisoikeuksien" ja feminismin tuloa niin moniin kirjoihin.

KAS: Eli käytät vanhoja oppikirjoja...

AG: Kyllä, olen käyttänyt paljon vanhoja koulukirjoja. Minulla on kokoelma historiankirjoja ja yhtenä päivänä tytöt lukivat niistä kertomusta Amerikan löytämisestä. He puhuivat Balboasta ja eri espanjalaisista, jotka tulivat tänne ja löysivät eri asioita Uudessa maailmassa. Ja kirjoittajat sanoivat aina, että he olivat ensimmäiset valkoiset miehet, jotka näkivät Tyynen valtameren -- tai ensimmäiset valkoiset miehet, jotka näkivät Mississippi-joen. Eivätkä tyttäreni olleet koskaan nähneet sellaista painettuna. Tietysti nykyään on monia viittauksia "ensimmäiseen mustaan mieheen" tai "ensimmäiseen naiseen" tai mihin lie.

Mutta kun tyttöni näkivät tämän he sanoivat "Katso äiti! Ensimmäinen valkoinen mies. Ensimmäinen valkoinen mies, joka teki tämän! Ja Virginia Dare -- hän oli ensimmäinen valkoinen vauva, joka syntyi Amerikassa". Ja silloin käsitin, että heille oli hyvin tärkeää voida samaistua näihin ihmisiin näissä kirjoissa -- sanomalla, että he olivat valkoisia.

Vaikka he olivat espanjalaisia ja meillä on germaaniset sukujuuuret, silti he olivat valkoisia. He olivat eurooppalaisia. Käsitin silloin, että oli hyvin tärkeää korostaa sitä ja valita kirjoja, jotka korostavat sitä näin, jotta lapseni voivat tuntea ylpeyttä perinnöstään ja sukujuuristaan.

KAS: Nyt siis kolmas tyttäresi, Dresden -- sanoitko, että hän oli yhdeksän kuukauden ikäinen?

AG: Kyllä, hän on lähes yhdeksän kuukautta vanha ja hän alkaa ryömiä ja mennä paikkoihin.

KAS: Aiotko kouluttaa häntäkin kotona?

AG: Kyllä, aiomme kouluttaa hänetkin kotona, luultavasti siihen asti kunnes hän pääsee yläaste-tasolle, koska olen sitä mieltä, että julkisissa kouluissa on paljon asioita, joita pienille lapsille tyrkytetään -- kun he eivät pysty vielä pukemaan sanoiksi tuntemuksiaan tai kertomaan mitä heille koulussa tapahtuu tai mitä heille siellä esitetään, mitä minä voisin sitten torjua kotona.

Lamb ja Lynx ovat nyt alkaneet käydä koulua näiden seitsemän kotiopetusvuoden jälkeen. Ja olen hyvin tyytyväinen siihen, että voin ilmoittaa heidän pärjäävän todella hyvin. He tietävät tarpeeksi siitä, mitä olen heille opettanut ja asiat, joihin me uskomme, jotta he voivat pitää puoliaan itse -- ja meidän kansamme puolia -- koulussa, jopa monikulttuurisessa tilanteessa.

KAS: Sanoit, että et noudattanut määrättyä opetussuunnitelmaa opettaessasi heitä kotona. Oletko todennut sen vahingoittaneen heidän koulumenestystään millään tavalla?

AG: Itseasiassa en. Kun he aloittivat koulun, nyt viime talvena, he ovat edistyneiden tunneilla -- ja he saavat täysiä kymppejä noilla edistyneiden tunneilla. He käyvät myös kuorotunnilla ja hiljattain Lynx sai tunnustusta kun hänestä tuli yksi niistä harvoista, jotka on hyväksytty piirikunnan Kunniakuoroon. Hän lauloi siinä aiemmin tässä kuussa.

KAS: Heitä pitää onnitella -- kuten myös sinua. Ovatko he omaksuneet arvot, joita olet heille opettanut ja ovatko he haastaneet puhdasoppisuuden luokkahuoneessa, nyt kun he ovat tavallisessa koulussa?

AG: Kyllä he ovat. Hiljattain he olivat tietokonetunnilla, tietokoneteknologian tunnilla. Opettaja vaati heitä tekemään Powerpoint-esityksen kolmesta historiallisesta hahmosta. Ja Lynx valitsi sellaiset kuin Charles Lindbergh, Henry Ford ja Nathan Hale.

Opettaja sanoi hänelle, että nämä valinnat eivät käy hänen Powerpoint-esityksensä sankareiksi, koska he eivät ole tarpeeksi "moninaisia". Ja hän [tyttö] sanoi "Mitä tarkoitat 'moninaisilla'? Yksi on lentäjä; yksi on keksijä ja yksi on vallankumouksellisen sodan sankari". Ja opettaja sanoi, "No, tiedäthän... niin kuin eri maista". Hän sanoi "Olen eri mieltä tuosta..."

KAS: Hän [opettaja] tarkoitti, että hän halusi, että raportissa on edustettuina muita rotuja.

AG: Aivan. "Monikulttuurisuutta". Ja niinpä menin koululle ja keskustelin tästä opettajan kanssa. Sanoin "Ette opeta mitään Monikulttuurisuus aasta ööhön -kurssia. Enkä usko, että se on oikein, että sanotte lapsille keitä heidän sankarinsa tulisi olla tai keistä heidän pitäisi haluta kirjoittaa". Hän oli eri mieltä kanssani, joten menin rehtorin puheille. Keskusteltuaan kanssani hieman hän käsitti, että olin oikeassa. Sitten lapsiani kehotettiin valitsemaan ihan mitä sankareita he vain haluavat valita.

KAS: Hieno juttu sinun ja heidän kannaltaan. Nythän tytöt ovat siis esiintyneet useaan kertaan historialliselle revisionismille omistetuissa kokouksissa ja eurooppalaisilla kulttuurifestivaaleilla. Voitko kertoa meille hieman näistä konserteista?

AG: Viime vuonna he soittivat IHR:n [ Institute for Historical Review, http://www.ihr.org ] konferenssissa Sacramentossa ja he soittivat "Folk the System" -eurofestillä kesällä ja itseasiassa syksyllä he soittivat paikallisessa piirikunnan näyttelyssä. Ja kaikki pitivät heitä mahtavina tuossa julkisessa, ei-rodullisessa tapahtumassa.

KAS: Eli he lauloivat lauluja, jotka sisältävät valkoisten asialla olevaa rodullista sanomaa?

AG: Todellakin. Ja ihmiset rakastivat sitä. Saatoin nähdä hämmentyneen ilmeen heidän kasvoillaan jonkin aikaa, kun he kuuntelivat sanoituksia ja yrittivät keksiä mitä oli meneillään. He sanoivat "He ovat aika poliittisia, eikö vain?" ja minä sanoin "Kyllä". Mutta en vienyt sitä sen pidemmälle koska ajattelin, että jos ihmiset, jotka järjestivät näyttelyn, saisivat selville, että he laulavat valkoisten nationalistien lauluja, meidät luultavasti heitettäisiin ulos. Ja halusin tyttöjen kokea soittamisen suuren yleisön edessä.

KAS: Se on minusta todella hämmästyttävää. Huomaan sen aina uudelleen ja uudelleen, että kun National Alliancen ihmiset menevät yleisön keskuuteen -- näihin näyttelyihin tai muihin tapahtumiin -- kuinka ei-vihamielistä valkoinen yleisö on ajatuksiamme kohtaan. Monet heistä ovat hyvin vastaanottavaisia ja jopa ne, jotka ovat eri mieltä kanssamme, ovat yleensä sitä kohteliaalla tavalla. Se on ainoastaan juutalainen media, joka on "raivoissaan" ja yrittää saada tuota raivoa tarttumaan muihinkin. Mutta kun menet keskivertoihmisten luo he ovat sitä mieltä, että meilllä on oikeus sanoa mitä meillä on sanottavaa ja monet heistä ovat samaa mieltä kanssamme.

AG: Kyllä, joka päivä tapaan ihmisiä eri elämän alueilta, jotka -- sen tilanteen vuoksi missä me täällä Kaliforniassa olemme -- ovat hyvin nopeasti käsittämässä sitä vaaraa jossa olemme. Ja he esittävät pikku kommentteja kuten "mehän olemme nyt vähemmistö". Ja tykkään kuulla sellaista, koska näen, että ihmiset identifioituvat rodullisesti.

KAS: Ja juuri näin meidän täytyy tehdä päästäksemme siitä vaarallisesta tilanteesta, jossa tänä päivänä olemme.

AG: Aivan.

KAS: Kaksostyttösi eivät ole pelkästään esiintyneet konserteissa, vaan heillä on nyt myös oma levy julkaistuna.

AG: Kyllä, heidän cd-levynsä nimi on Fragment of the Future [Pala tulevaisuudesta, suom. huom.].

KAS: Mikä yhtyeen nimi on?

AG: Prussian Blue [Preussin sininen, suom. huom.]. He kuulivat, että preussin sininen on väri ja he sanoivat, että se olisi hieno nimi, koska meillä on siniset silmät ja koska sukumme, ennen Venäjälle menoaan, oli preussilaisia saksalaisia. He sanoivat, "ja mehän olemme osaksi preussilaisia, joten olemme Prussian Blue". Ja heidän mielestään se kuulosti kivalta ja olisi hieno nimi yhtyeelle. Joten sen me valitsimme.

KAS: Kuulin, että cd myy todella hyvin.

AG: Kyllä, ne menevät kuin kuumille kiville resistance.comilla ja yritämme myydä niitä myös tyttöjen nettisivuilta, joiden osoite on prussianblue.net.

KAS: Oikein hyvä. Minkälaista se oli kun nämä kaksi nuorta ihmistä olivat ammattimaisessa levytysstudiossa? Kuinka se meni?

AG: No, sanonpa vain, että joskus minun piti pidätellä hengitystä ja laskea kymmeneen -- koska se kun kaksi 11-vuotiasta kaksoissisarusta -- jotka joutuvat elämään toistensa kanssa ja olemaan toistensa kanssa tekemisissä koko ajan ja kaikki se sisaruskilpailu mitä siihen kuuluu -- on yhdessä studiossa ja kun yrittää saada heidät työskentelemään yhdessä levyttääkseen jotain, se oli joskus hyvin haastavaa. Ja erityisen haastavaa se oli minulle koska en ole yhtään musikaalinen enkä ole koskaan ennen ollut levytysstudiossa. En tiennyt mitä tein. Ottaen huomioon, että teimme sen ihan kylmiltään, mielestäni saimme aikaan jotain, joka kuulostaa melko hyvältä.

KAS: On vaikea uskoa, että se on ensimmäinen albumi jonka on tuottanut, työstänyt, järjestellyt ja jolla esiintyvät 11-vuotiaat.

AG: Kyllä. Sillä ei ole ketään aikuista soittamassa mitään instrumenttia. Yksikään aikuinen ei järjestellyt sitä tai kertonut heille kuinka laulaa. He itseasiassa keksivät miten se tehdään aivan itse.

Ensi viikolla jatkamme April Gaeden haastattelua American Dissident Voicesilla. Puhumme hänen kanssaan hänen vaikuttavista teoistaan valkoisten edustamisessa ja yhteisön rakentamisessa Keski-Kaliforniassa ja niistä ihanteista, jotka inspiroivat häntä hänen epätavallisessa kansansa eteen tekemässä työssään. Päättäkäämme ohjelma Aprilin kaksostyttärien Lynxin ja Lambin -- Prussian Bluen -- laulamalla laululla I Will Bleed for You, heidän "Fragment of the Future" cd-levyltään, joka on saatavilla osoitteista resistance.com ja prussianblue.net.

Voit tehdä tilauksen tai ostaa yksittäisiä numeroita tai tukkupakkauksia National Vanguard -lehdestä tässä url:ssä: http://www.natvan.com/national-vanguard/125/index.html

tai kirjoittamalla osoitteeseen:

National Vanguard Books
Box 330
Hillsboro WV 24946
USA

Tilaushinnat ovat $22 Yhdysvaltoihin, $30 Kanadaan ja $40 muualle maailmaan.

Ensi viikkoon, tässä on Kevin Alfred Strom muistuttamassa teitä, että jatkatte vapaa-ajatteluanne.